|

Keski-Aasian kiertävä suurlähettiläs Tuula Yrjölä osaa alueensa
Suomen yhteistyö stan-maiden kanssa
vahvassa kasvussa
Keski-Aasian stan-maat itsenäistyivät Neuvostoliitosta vasta parikymmentä vuotta sitten. Vaikkei enää rajanaapurina, on Suomi monin tavoin mukana tämän kiehtovan alueen kehityksessä.
Tuula Yrjölä on toiminut huhtikuusta 2010 Suomen kiertävänä Keski-Aasian suurlähettiläänä toimialueenaan Tadzhikistan, Turkmenistan ja Uzbekistan. Tähän tehtävään hän siirtyi Itä-Euroopan ja Keski-Aasian yksiköstä, jossa toimi vuodesta 2004 lähtien.
Yrjölä on tyytyväinen voidessaan keskittyä 11 maan sijasta nyt kolmeen. Iloa tuotti aiemmassakin toimessa moni asia, kuten tilaisuus olla perustamassa Suomen suurlähetystöä Kazakstanin pääkaupunkiin Astanaan.
Keski-Aasiaan lasketaan virallisesti kuuluvan, näiden neljän lisäksi, myös Kirgisian, jonka Suomen suhteita hoidetaan Astanan suurlähetystöstä.
Tuula Yrjölän toimipaikka on Helsingin Merikasarmilla, ulkoministeriön itäosastolla. Sieltä hän singahtelee säännöllisin väliajoin kolmessa vastuumaassaan, joissa ensi kerran vieraili vuonna 2007.
Lokakuussa hän kotiutui Uzbekistanin Tashkentista, minne palaa joulukuussa emännöimään Suomen itsenäisyyspäivän vastaanottoa konsertteineen. Vastaavanlainen tapahtumakokonaisuus pidettiin huhtikuussa Turkmenistanin pääkaupungissa, Ashgabatissa.
Tammikuussa on taas vuorossa Turkmenistan, helmikuussa Tadzhikistan.
Tämän tiheämpään edustustahtiin ei suurlähettiläs tavoittele, sillä matkat vievät 12-15 tuntia suuntaansa. Kiinteää lähetystöä ei ole näihin kolmeen kaavailtu.
Kiinnostus, ymmärrys ja naapurisuhteet
”Suomen läsnäolo näissä maissa on tärkeää. On kiinnostavaa seurata kehitystä näin valtavalla ja haastavalla alueella, jossa on paljon positiivista potentiaalia.”
Paitsi koko Keski-Aasian alueen kysymyksiin, keskittyy Suomi myös kunkin maan kanssa kahdenvälisiin suhteisiin, ja – vaikka kauppasuhteet näiden kolmen kanssa vielä varsin ohuet ovatkin – myös niin sanottuihin arvovaltapalveluihin. Yrjölä suomentaa diplomaattislangin: ”Pyrin avaamaan suomalaisyrityksille muun muassa sikäläisviranomaisten ovia.”
Suurlähettilään tehtäviin kuuluu myös tuottaa tietoa Suomen valtionhallinnolle ja soveltuvin osin myös yritysmaailmalle.
”Nämä kolme Keski-Aasian valtiota tunnetaan meillä vielä varsin huonosti, joskin viime vuosina kiinnostus on kasvanut.”
Kiinnostus alkoi kasvaa Suomen puheenjohtajuuksina EU:ssa 2006 sekä Etyjissä 2008. ”Tehtäviin kuului olla näiden maiden kanssa tekemisissä, ja ymmärrys niistä kasvoi.”
Tärkeä syy löytyy myös naapuri Afganistanista, missä Suomikin on mukana kriisinhallinnassa. Myös monet muut EU-maat seuraavat alueen radikaaliliikkeitä. Riski nähdään etenkin Tadzhikistanissa, yhdessä maailman köyhimmistä maista, jolla on Afganistanin kanssa pitkä yhteinen raja etelässä. Keski-Aasian läpi kulkee afganistanilaishuumeiden kuljetusreittejä.
Esimerkkinä tuesta Keski-Aasian maiden kehitykselle Yrjölä kertoo Suomen osallisuudesta Kansainvälisen ...
(Lue lisää Venäjän
Aika –lehdestä)
paluu
sisällysluetteloon
paluu
etusivulle
|