Pushkin lienee niitä harvoja maailmankirjallisuuden merkkihenkilöitä, joiden vuosipäiviä juhlitaan Suomessakin pitkään ja perusteellisesti. Näin ainakin runoilijan syntymän 200-vuotisjuhlavuonna. Olen joskus heittänyt että Pushkin on venäläisten Kalevala, tosin sillä erotuksella että kansakunnalle keskeinen kulttuurisisältö on löydetty yhdestä henkilöstä ja hänen toiminnastaan eikä koko kansan eepoksesta. Näin kuitenkin on.

Pushkinin vaikutus on havaittavissa kaikilla aloilla Venäjällä musiikista kuvataiteeseen, filosofisesta ajattelusta yhteiskuntatieteisiin ja etiikkaan jopa päivän politiikkaan, mistä viimemainitusta juhlinta antoi näyttöjä. Tuntui kuin Pushkin olisi valjastettu kaikkien tulossa olevien vaalien vankkureiden eteen. Ei suotta runoilijaa pidetä venäläisen ihmisen esikuvana.

Ei siis ihme että kansallisrunoilijan syntymän ja kuoleman tasavuosia on juhlittu viime vuosisadalta lähtien. Vuonna 1880 saatiin pystytettyä ensimmäinen muistomerkki Moskovaan, missä se Pushkinin aukiolla tervehtii kaupunkilaisia tänäkin päivänä alkuperäiseltä paikaltaan vain kadun yli siirtyneenä. Patsas ei varmaan pahastu paikan vaihdosta, kun sen ei tarvitse katsella elokuvateatterin julkisivua, joka on neuvostoaikana korvannut luostarinäkymän. On ollut puhetta siitä, että muistomerkki siirrettäisiin entiselle paikalleen. Ehkä Rossija-teatterin nimen muuttaminen Pushkinskajaksi on jo askel siihen suuntaan.

120 vuotta sitten juhlijoiden joukossa olivat Dostojevski, Turgenev ja Gontsharov, jotka toisiaan syleillen vannoivat Pushkinin edessä unohtavansa entiset riitansa ja kiistansa.Runoilija oli jo silloin yksituumaisuuden symboli. Kerrotaan myös Leo Tolstoin olleen väkijoukossa, mutta säilyttäneen inkognitonsa niin hyvin että siitä, oliko hän paikalla vai ei, kiistellään tänäkin päivänä. Rahankeräyksen patsasta varten oli pannut alulle akateemikko Jakob Grot, jonka akateeminen ura oli alkanut Helsingin Aleksanterin yliopistossa venäjän kielen, kirjallisuuden ja tilastotieteen professorina.

Pushkin-votkaa jo 100 vuotta sitten

100-vuotisjuhlien aikaan 1899 oltiin päästy lähemmäksi kansaa ja nykyaikaa. Myytiin Pushkin-savukkeita, -kahvia ja -votkaa. Juhlinta alkoi saada markkinatalouden piirteitä. Pushkinin kuvalla varustetut hyödykkeet kuten tulitikut ovat jo kastuneet käyttökelvottomiksi, mutta alpakasta pakotettu savukerasia portretteineen ja runosäkeineen on edelleen käyttökelpoinen. Pushkin-votkaa löytyy tänäkin päivänä ympäri Venäjää. Voin todistaa ainakin Novgorodin ja Pihkovan kauppojen puolesta samoin kuin niiden välillä olevien tien varressa sijaitsevien kylienkin puolesta, joissa pysähdyimme helteisenä päivänä virvoitusjuomia ostamaan.

Totta kai 100-vuotisjuhla tuotti tieteellistä tekstiä, kansanpainoksia, pidettiin juhlatilaisuuksia ympäri valtavaa Venäjän imperiumia.

Pushkin-juhlat muuttuivat kansainvälisiksi neuvostoaikaan. Siitä vastasivat venäläiset emigrantit, joita vallankumous oli heittänyt Venäjän ulkopuolelle kolme miljoonaa. Toisen maailmansodan uhka kokosi venäläisiä Pushkinin ympärille.

Kansallisrunoilijan kuoleman 100-vuotis- ja syntymän 150-vuotisjuhlien väliin sijoittuu toinen

maailmansota, joka keskeytti joksikin aikaa akateemiset uroteot, joista tärkein on Pushkinin kootut akateemiset teokset. Tiedossa olevat tekstit ja käsikirjoitukset luettiin ja analysoitiin perusteellisesti, "yksikään Pushkinin sana ei saanut joutua hukkaan". Niiden pohjalta julkaistiin 6- ja 10-osaiset kansanpainokset, jotka löytyvät liki kaikista venäläisistä kodeista. Silti hanke jäi kesken, vallanpitäjien mielestä Pushkin-tutkijoiden pitkälle viemä kommentoitu laitos katsottiin tarpeettomaksi ja runoilijan sensuroimattomien tekstien jo ladottu kokoelma hävitettiin.

Prinssi Charles hankki rahat

Tänä päivänä on tekeillä uusi Pushkinin koottujen teosten akateeminen kokoelma, josta juhlavuodeksi valmistui vasta ensimmäinen osa.

Uusien painosten tueksi ja tutkijain iloksi julkaistiin runoilijan säilyneet käsikirjoitukset englantilais-italialais-venäläisin voimin. Hankkeen näkyvimpänä hahmona oli Walesin prinssi Charles, joka arvovallallaan ja kulttuuriystävällisyydellään hankki rahoituksen julkaisutyölle. Laadukkaasta 8-osaisesta teoksesta tuli kuitenkin niin kallis, että harvat kirjastot pystyvät sen hankkimaan.

Venäjän kerma Pushkin-komiteassa

Vuosi 1999 on siis jälleen ollut juhlavuosi. Osallistuin Venäjällä kolmeen Pushkin-konferenssiin, joista yksi ulottui Ukrainaan ja Gruusiaan. Moskova oli pääkaupunkina ja runoilijan syntymäpaikkana itseoikeutettu juhlahumun keskus. Siellä istui myös Venäjän Pushkin-komitea, jonka Jeltsin oli kutsunut koolle jo pari vuotta ennen juhlamenoja. Olihan kyseessä valtiolliseksi luokiteltu tapahtuma. Komitean puheenjohtajana oli hallituksen pääministeri kukin vuorollaan, siksi heidän lukumääränsä nousi melkoisen korkeaksi Tshernomyrdin, Kirienko, Primakov ja Stepashin. Jäseninä oli politiikkoja, kirjailijoita, taiteilijoita ja tutkijoita. Laadittiin juhlallisuuksien ja tapahtumien ohjelma, johon kuului runoilijaan liittyvien museoiden entisöintiä, julkaisutoimintaa ja juhlatilaisuuksien järjestämistä. Keskeiset Pushkinin elämään liittyvät paikat on kunnostettu. Mainitsen vain Boldinon ja Mihailovskojen, runoilijan maatilat ja museot, joista on tullut tutkimuksenkin kannalta merkittäviä paikkoja. Niissä on nyt remontin lisäksi kunnostettu ja rakennettu hotellit ja kongressikeskukset.

Juhlahumua Suomessa

Suomeen Pushkin-komitea perustettiin jo 1996. Mitä Venäjän kansallisrunoilijaan liittyvää Suomessa on tapahtunut? Komiteamme päämääränähän oli Pushkin-tietouden levittäminen.

Komitean kokoonkutsujana oli Suomi-Venäjä-seura ja toiminta rahoitettiin opetusministeriön avustuksen turvin, silti talkoohengellä ja paikallisella aktiivisuudella oli merkittävä osansa.

Jo juhlavuoden alussa lähti Suomea kiertämään Pushkin-näyttely, joka laskeutui Rovaniemeltä kohti etelää pysähtyen noin 30 paikkakunnalla. Samassa yhteydessä järjestettiin seminaareja, konsertteja ja esitelmätilaisuuksia. Kansallisiin mittasuhteisiin nousivat Pushkin-juhlat Helsingissä Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa toukokuulla ja Aleksanterin teatterissa runoilijan syntymäpäivänä ja tietysti valtakunnallinen pääjuhla Kuopiossa, joka ajoittui syyskuulle ja 1. Suomen ja Venäjän ystävyyskaupunkikonferenssin aikaan, mikä takasi tuhatpäisen yleisön ja ministeritasoisen juhlapuhujien joukon.

Vuoden näyttelyannista vastasivat myös Pietarin Pushkin-museo sekä Helsingin että Jyväskylän yliopistojen kirjastot. Seminaareja järjestettiin useilla paikkakunnilla.

Vuoden julkaisusato oli sekin monessa mielessä merkittävä. Ennen muuta uudet suomennokset on syytä mainita: Ilpo Tiihosen ja Jukka Mallisen kääntämä ja toimittama lyriikan kokoelma Muistomerkki, jonka soisi vielä laajentuvan sekä Aarno Salevan kääntämä liki kaikki Pushkinin runoelmat sisältävä Eeppisiä runoelmia -kokoelma, joka on luettava kulttuuritekojen luokkaan.

Kaikkien tapahtumien luetteleminenkin veisi kohtuuttomasti tilaa. Mainittakoon kuitenkin Elokuva-arkiston venäläisen elokuvan näytökset, joissa Pushkin-aiheella oli merkittävä osansa. Runoilija on muuten yksi maailman kuvatuimpia. Ensimmäiset Pushkinin teksteihin perustuvat kuvat ilmestyivät mykkäfilmeinä. Seikka, joka korostaa runoilijan nykyaikaisuutta ja ajankohtaisuutta. Ei tarvita paljoakaan mielikuvitusta kun voi jo lukea hänen romaanejaan Kapteenin tytärtä, Dubrovskia ja Pietari Suuren murjaania kuin saippuaoopperan synopsista, niin paljon niissä on seikkailuja, yllätyksellisiä juonenkäänteitä ja rakkautta.

paluu sisällysluetteloon
paluu etusivulle