MANNERHEIMISTÄ OTTO VILLE KUUSISEEN

Miksi Oulu ja Kemi säästyivät Lapinsodan pommituksilta? Mitä Stalinin erikoislähettiläs kertoi Mannerheimille marraskuussa 1945? Kenen pää oli vähällä pudota jatkosodan sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä? Miten Kekkonen vitsaili tulkin kielen solmuun?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löytyi vastaus, kun yksi lähivuosikymmenten pitkäaikaisimmista korkean tason tulkeista, vienankarjalainen Jukka Petrov, syventyi muistelemaan menneitä.

Venäjän Aika haastatteli Petrovia vähän ennen hänen kuolemaansa kotonaan Petroskoissa 30. syyskuuta 85-vuoden ikäisenä. Tämä haastattelu jäi kääntäjälegendan viimeiseksi.

Petrovilla oli takanaan vaiherikas elämä paitsi lukuisten valtionpäämiesten tulkkina myös opettajana ja toimittajana.

Yksi hänen mielenkiintoisimmista ja vaativimmista tehtävistään ajoittui välirauhansopimuksen aikaan vuoden 1944 syyskuusta helmikuuhun 1947, jolloin Liittoutuneiden valvontakomission venäläinen valtuuskunta oli majoittunut Helsinkiin Hotelli Torniin.

Jukka Petrovin tulkin ura alkoi hieman eriskummallisella tavalla, sillä se sai sysäyksensä jatkosodan aikana Syväriltä hänen saadessaan kenraalilta potkut.

Päätoimittaja iloitsi potkuista

- Toimin Sotilaan Ääni -lehdessä Belomorskissa (Kantalahti) huhtikuusta 1943, kun sain sodan loppuvaiheessa komennuksen Aunuksen rintamalle kääntämään suomenkieliset uutislähetykset kenraaliluutnantti Shtikoville.

- Aluksi minun piti kääntää kaikki uutiset iltauutiset mukaanlukien, mutta pian ne käskettiin jättää väliin, koska samat uutiset kerrattiin kuitenkin seuraavana aamuna. Sattui kuitenkin niin, että juuri silloin Rytin hallitus erosi ja tilalle nimitettiin uusi ministeristö, jonka kokoonpanoa en tietysti pystynyt Shtikoville heti kertomaan, koska en ollut kuunnellut Suomen iltauutisia.

- Puolessa tunnissa sain ministerilistan selville ja seuraavana aamuna myös ministerien taustat. Shtikov oli kuitenkin yhä niin äkäinen, että hän käski minun heti painua sinne, mistä olin tullutkin. Shtikov oli ilmeisesti saanut haukkumiset omalta esimieheltään Meretshkovilta, mutta venäläiseen tapaan syntipukki etsittiin jostakin alempaa. Nyt sen nimi oli Petrov, vaikka olinkin toiminut vain määräysten mukaan.

- Palasin siis Belomorskiin ja kerroin Sotilaan Äänen päätoimittajalle Tuure Lehenille, että sain kenraalin potkut. Lehen ilostui ja sanoi, että olipa hyvät potkut täällä kun on pulaa toimittajista, muistelee Petrov.

Onnenpotkut ne olivat myös Petroville itselleen, sillä taistelut Suomea vastaan taukosivat ja Sotilaan Äänen toimitus siirrettiin Leningradin rintaman poliittiseen hallintoon, jolla oli pulaa suomenkielentaitoisista tulkeista.

Niinpä Petrov löysi itsensä vuoden 1944 syyskuun 25.päivän aamuna klo 9 istumasta 24-paikkaisesta kaksimootorisesta Douglas-koneesta matkalla Helsinkiin.

Amerikkalaiskoneen siivin alkoi kenraalin potkut saaneen vienankarjalaisen maalaispojan nousujohteinen ura.

Tornissa töitä aamusta yöhön

- Helsingissä ilmapiiri oli jännittynyt, mutta uteliaisuus meitä kohtaan oli valtavan suuri. Asetuimme Hotelli Torniin, mutta ruokailu oli järjestetty Cosmopoliteen. Kun siirryimme sinne joka päivä yhden aikaan, niin kaikki kadut matkan varrella olivat ihmisiä täytenään. Lähinnä olevat koettelivat meitä oikein hihasta, muistelee Petrov.

Valvontakomission jäseniltä oli kielletty yksin kaupungilla liikkuminen, mutta Petrovin mukaan "Suomen kansan eduksi on sanottava, että se oli kurinalaista ja kilttiä, sillä muissa maissa sattui niissä oloissa murhiakin".

Valvontakomission puheenjohtajaksi nimitettiin kenraalieversti Andrei Zhdanov, mutta sen toiminta käynnistyi varapuheenjohtajan kenraaliluutnantti Grigori Savonenkovin johdolla.

- Savonenkovin tulkkina olo oli kaikkein raskain kohtalo. Joka aamu piti lukea lehdet kello 6, merkitä myönteiset uutiset punaisella kynällä ja kielteiset sinisellä. Joka päivä ja ilta Tornissa katseltiin ulkomaisia elokuvia, joissa olevat suomenkieliset tekstit minun piti kääntää kenraaleista ja eversteista koostuville katsojille .

- Aikaisista ylösnousuistani huolimatta elokuvien katselu jatkui usein myöhään yöhön. Savonenkov katseli elokuvia myös päivällä samoin kuin hänen rouvansa. Elokuvat olivat senaikaisia viihde-elokuvia. Viikonvaihteessa niitä katseltiin myös Porkkalassa, kertoo Petrov.

Toiset potkut vain tippaa vaille

Hyvällä ammattimiehellä käy joskus mielessä ikäänkuin ennakkoaavistus siitä mitä on tulossa. Näin kävi ainakin tulkki Petroville lokakuun vallankumouksen 28. vuosipäivän aattona 1945.

- Illalla kaikki juhlivat kunnolla eikä sadan gramman votka-annoksista pidetty lukua. Minulla oli kuitenkin sellainen tunne, että minun pitää olla täydessä työvireessä enkä maistanut pisaraakaan.

- Koska toverini kiusoittelivat minua, etten suurten kenraaleitten tulkkina halua alentua juhlimaan heidän kanssaan, kohottelin minäkin muitten tahdissa lasiani. Se oli kuitenkin aina tyhjä, mutta kaikki olivat jo niin juovuksissa, etteivät he sitä huomanneet, kertoo Petrov.

Palattuaan huoneeseensa hänen aavistuksensa toteutui heti, sillä puhelin soi ja Savonenkov käski tulkkinsa luokseen. Ensi töikseen hänen piti henkäistä reippaasti kohti Savonenkovia.

- Kunnon poika! Minä jo ajattelin, että mistä minä löydän tällaisena päivänä tulkin, jonka henki ei haise, oli Savonenkov huokaissut helpotuksesta.

- Jos henki olisi haissut, olisin saanut heti potkut, sillä minun piti mennä Zhdanovin vastaanotolle, jonne sisäministeri Yrjö Leino oli saapunut ilmoittamaan, että Ryti, Rangell, Linkomies ja muut sotasyyllisiksi epäillyt oli vangittu.

- Seuraavana päivänä jatkoin Zhdanovin tulkkina vallankumousjuhlien vastaanotolla, jonne saapuivat mm. Paasikivi rouvineen, Enckell ja koko Suomen poliittinen johto lukuunottamatta Mannerheimia, joka oli silloin sairaana, muistelee Petrov.

Stalinin viesti Mannerheimille

Pääministeri J.K.Paasikiven ja ulkoministeri Carl Enckellin keskusteluja Petrovin ei tarvinnut juuri tulkata, sillä molemmat osasivat venäjää kuten tietysti myös tsaarin armeijan entisenä upseerina Risto Rytin jälkeen presidentin virkaa hoitanut C.G.Mannerheim.

Siitä huolimatta Petrov sai yhden salaisen tulkkauskomennuksen Mannerheimin luokse marraskuussa 1945. Tulkkivalansa velvoittamana Petrov pyytää pysäyttämään haastattelunauhurin, mutta hän ei kiellä muistiinpanojen tekemistä. Ääntään madaltaen Petrov kertoo:

- Eräs moskovalainen eversti, Rassalnikov nimeltään, oli saanut tehtävän viedä Mannerheimille virallinen tiedoksianto. Mannerheim osasi kyllä venäjää, mutta Rassalnikov otti minut mukaansa varmuuden vuoksi. Kun aloin tulkata, Mannerheim sanoi heti, että hän kyllä ymmärtää venäjää ja puhuu myös.

- Niinpä olin lopun ajan hiljaa, kun eversti ilmoitti Mannerheimille viestinsä. Siinä käsiteltiin paljon puheena ollutta Mannerheimin vangitsemista sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä varten ennen kuin hän ehtisi poistua ulkomaille.

- Mannerheimille saatettiinkin päinvastoin tiedoksi, että hän voi vapaasti lähteä hoitamaan terveyttään ja ettei häntä aseteta edesvastuuseen, koska juuri hän oli lopettanut sodan.

- Saksan ja Suomen kesken tehdyn sopimuksen allahan oli presidentti Rytin nimi, mutta kun Mannerheimista tuli presidentti, hän romutti sopimuksen ja julisti sodan Saksalle. Siksi hänet armahdettiin, kertoo Petrov.

Mannerheimista ei Petrovin mukaan juuri käyty Tornissa keskusteluja, vaikka valvontakomissiolla ei ollutkaan alkuun varmuutta siitä pitäisikö hänet nimetä sotasyylliseksi vai ei.

Tee yksikin virhe, niin pääset päästäsi

Vuoden 1945 marraskuun puolivälissä käynnistyneestä sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä kehkeytyi ankara paikka kaikille osapuolille, niin syytetyille, valvontakomissiolle, tuomareille kuin myös tulkki Petroville.

Oikeudenkäynnin istunnot pidettiin Säätytalossa, josta Jukka Petrovin piti kaksi kertaa päivässä laatia yhteenvetoraportit Zhdanoville.

- Minulle huomautettiin, että jos perästä päin ilmenee, etteivät raportit pidä aivan paikkaansa, niin jään päätäni matalammaksi.

- Minun piti tulkata asianajajien ja syytettyjen puheet suoraan sanasta sanaan valvontakomission paikalla oleville edustajille sekä tehdä samalla myös omia muistiinpanojani.

- Oikeudenkäyntisali oli korkea ja syytetyistä, omaisista, lehtimiehistä ja muusta väestä lähti kaikenlaista ääntä niin, etten minä aina ihan kaikesta puhutusta saanut edes selvää.

- Minun piti vakuuttaa raporttini allekirjoituksillani oikeaksi. Ne lähetettiin välittömästi kolmeen osoitteeseen: Stalinille, Molotoville ja Zhdanoville. Ajattele, jos niissä olisi ollut joku virhe….

- Ei se helppoa ollut minun työni. Arvaat varmaan minkälaisessa jännityksessä siinä oli. Minulla oli henki kysymyksessä. Eihän se Stalinin kaudella mitään maksanut, huokaisee Jukka Petrov.

Näin Oulu ja Kemi pelastuivat

Savonenkov ei Petrovin mukaan käsittänyt lainkaan tulkin työtä, vaan vaati jatkuvasti, että lauseet pitää kääntää sanasta sanaan.

- Mutta eihän tulkkaus ole sanojen, vaan ajatusten kääntämistä. Savonenkov sanoikin minulle, että sinä Petrov kun tulkkaat, niin varmasti valehtelet paljon. Kyllä minä saan sinut vielä kiinni.

- Ette kyllä saa, vakuutin. Kävi sitten niin, että valvontakomissio määräsi suomalaiset pommittamaan saksalaisten hallussa olleita Oulun ja Kemin kaupunkeja, mutta eihän suomalaisilla ollut intoa hävittää omia kaupunkejaan. Lentoilmakin oli niin huono, että tehtävää ei täytetty, muistelee Petrov.

Seuraavana päivänä Zhdanov ja Savonenkov kutsuivat ilmavoimien komentajan, kenraaliluutnantti Blomqvistin luokseen. Hän oli iso mies ja iso oli Savonenkovkin.

- Miksi määräystä ei toteltu ja kaupunkeja pommitettu, huusi Savonenkov.

- Oli niin huono näkyvyys, yritti Blomqvist puolustella.

Petrov muistelee, miten Savonenkov kiihtyi silloin niin valtavasti, että läimäytti kämmenellään pöytään niin että paukahti.

- Minä innostuin siinä tulkkaukseen niin kokonaisvaltaisesti, että itsekin huusin ja pamautin samalla tavalla kämmenellä pöytään. Zhdanov ja kaksi suurta miestä siinä minun ympärilläni katsoivat ihan ihmeissään, että mitähän se nyt tuo tulkkikin siinä oikein riehuu.

- Kukaan ei sanonut enää sanaakaan. Tilanne kuivui kokoon. Vaatimukset Oulun ja Kemin pommittamisesta unohtuivat. Savonenkov vain tokaisi minulle, että saata kenraali autoon. Kun palasin, Savonenkov räjähti nauramaan ja sanoi, että kylläpäs sinä Petrov tänään tarkkaan käänsit.
- Minä vain totesin, että niin aina, niin aina…

Hyvinvoinnin vertauskuva

Sodan jälkeen Petrov palasi opettajan työhönsä, mutta siinä ohessa hän toimi tulkkina. Eräällä Moskovan komennuksellaan kesällä 1959 hän joutui tulkkaamaan Otto Ville Kuusisen venäjänkielellä pitämää esitelmää suomalaiselle valtuuskunnalle.

Hikihelmet selkää pitkin valuen hän suoriutui tehtävästään niin hyvin, että hänen uransa Kremliin urkeni jo seuraavana aamuna, kun varapresidentti N.G.Ignatov otti vastaan Suomen eduskunnan valtuutetut.

Urho Kekkosen Petrov tapasi muutaman kerran jo tämän oikeusministerikautenaan valvontakomission aikana ja myöhemmin tasavallan presidenttinä.
- Kekkosella oli hyvä kasvomuisti. Kun olin Brezhnevin tulkkina 1961, niin Linnan juhlavastaanotolla virallisten puheitten jälkeen Kekkonen kysyi minulta, että missä minä olen oppinut suomea.

- Kun vastasin, että Neuvostoliitossa ja Suomessa, jossa olin valvontakomission aikana tulkkina, niin Kekkonen muisti minut heti ja myös silloisen sotilasarvoni

Silmät ja mustat kulmakarvat ovat samat, mutta painoa on tullut lisää vähintään parikymmentä kiloa, huomautti Kekkonen.

- Tulkkasin Brezhneville keskustelumme, jonka jälkeen Kekkonen vielä viittasi minun ulkomuotooni ja vitsaili muulle seurueelle, että tässä Petrovissa näette havainnollisesti neuvostokansan hyvinvoinnin kasvun, naurahtaa Petrov.

Samaan leikkisään sävyyn myös suomalainen silloinen julkinen sana vihjaili, että tuuheakulmakarvainen Brezhnev oli valinnut tulkkinsa kulmakarvojen perusteella.

Koiviston ja Kekkosen apuna

Kekkosen lailla Petrov kertoo hänen ja Mauno Koiviston välisten suhteitten olleen välittömät.

- Koiviston tapasin jo hänen ollessaan pääministerinä Kostamuksessa ja myöhemmin mm. Helsingissä Rauhanpatsaan paljastustilaisuudessa YYA-sopimuksen vuosipäivänä.

- Silloin Koivisto piti ensimmäisen julkisen venäjänkielisen puheensa. Hän oli luonteeltaan tarkkana merkinnyt puheeseensa sanojen painot kynällä ja tarkisti vielä minulta, että ne ovat varmasti oikein, muistelee Petrov.

Kekkonen oli luonteeltaan Koivistoa suurpiirteisempi. Kerran häneltä jostain syystä puuttui oma tulkki kokonaan, jolloin Kekkonen pyysi venäläisen seurueen tulkkia Petrovia kääntämään puheensa venäjäksi. Luottamus oli ainakin tässä kohdin muutakin kuin vain sanahelinää.

Huulenheitoissa totiset paikat

Kekkonen osasi pistää Petrovin taidot lujille muutenkin kuin vain ex-tempore-tulkkauspyynnöllä.

Näin tapahtui silloin, kun presidentti Nikolai Podgornyi kohotti Suomessa itsenäisyysjuhlien yhteydessä pikarinsa, mihin kaikki muutkin seurueesta yhtyivät raivoraitista eduskunnan silloista puhemiestä Johannes Virolaista lukuun ottamatta.

Hän tyytyi nostamaan vain kahvikuppiaan.

- Mikäs suomalainen mies se on tämä puhemies, kun ei ryyppy maistu, ihmetteli Podgornyi.

- Eihän se olekaan mikään suomalainen, vaan virolainen, lohkaisi siihen Kekkonen.

- Olipahan siinäkin ajatuksessa tulkilla kääntäminen, toteaa Jukka Petrov.

Vastaavaan mielleyhtymään Petrov oli kompastua, kun hän esitteli Podgornyille Tampereella kenkätehtaan toimitusjohtajan, vuorineuvos Aaltosen.

- Podgornyi käsitti hänen tittelinsä kirjaimellisesti ja kysyi, miksi vuorineuvos ei johda vuoriteollisuutta vaan kenkätehdasta.

- Niin, mutta kun me valmistammekin vuorillisia kenkiä, veisteli Aaltonen ja siinä sitä sitten oli taas tulkilla töitä, muistelee Petrov

Opettaja, tulkki ja toimittaja

Jukka Petrov syntyi huhtikuussa 1914 Vienan Karjalan Kontokin kylässä. Hän vietti lapsuutensa Akonlahdessa, josta siirtyi Petroskoin opettajaopistoon. Valmistuttuaan hän toimi opettajana useissa Karjalan piireissä.

Talvisodan aikana hän työskenteli Otto Ville Kuusisen kansanarmeijan äänenkannattajassa. Jatkosodan alun hän taisteli Kiestingissä, mutta siirtyi myöhemmin Sotilaan Ääni -lehden toimituskuntaan.

Valvontakomission jälkeen Petrov työskenteli Kremlin virallisena tulkkina toimittajan työnsä ohella. Hän toimi mm. nykyisten Karjalan Sanomien edeltäjän Neuvosto-Karjalan päätoimittajana Petroskoissa sekä samassa tehtävässä Helsingissä Suomi-Neuvostoliitto-seuran Maailma ja Me -lehdessä.

Vuonna 1984 Jukka Petrov julkaisi kirjasen "Hyvät naapurukset" sekä juuri ennen kuolemaansa muistelmateoksen "Tornin, Kremlin ja Linnan tulkkina".

paluu sisällysluetteloon
paluu etusivulle